torstai 17. syyskuuta 2009

Säästöä vai tuhlausta?

Sm-liigajoukkueiden pelaavia kokoonpanoja pienennettiin tälle kaudella 6 puolustajaan ja 12 hyökkääjään. Ajatus pelaajakuluissa säästämisestä on jalo, mutta asiaa ei ole ajateltu loppuun asti. Eiväthän joukkueen 13. hyökkääjä ja 7. puolustaja ole yleensä mitään kalliita miehiä. Tulilinjalla ovat omat juniorit. Tämä on harmillinen asia. Väitän, että pelaajakuluissa säästetään maksimissaan 20 000 euroa vuodessa per joukkue. Tämä on prosentuaalisesti olematon säästö keskimäärin yli 1,5 miljoonan pelaajabudjeteilla operoiville seuroille. Ymmärtäisin, jos säästö olisi 200 000 euroa.

Uudistus hävitti osan niistä lipuista, joilla juniori-ikäinen pelaaja saa mahdollisuuden ponnistaa sm-liigaan. Toinen uudistuksen miinuspuoli on pelin sisällä tehtävien muutoksien väheneminen. Aika hankala on pudottaa kuudesta puolustajasta viiteen, vaikka valmentaja katsoisikin sille olevan tarvetta esimerksi huonon peliesityksen vuoksi. Tai toinen skenaario on vaikka kahden puolustajan loukkaantuminen pelin sisällä. Ja hups, ollaankin liikkeellä neljällä pakilla.

Asian kääntöpuolella Mestis saa liigasta marginaalipelaajia, jotka nostavat sarjan tasoa. Mielestäni tälle kaudella Mestis on vahvistunut selkeästi. Joukkueet ovat saaneet vahvistuksikseen useita jo muutamia kausia Sm-liigassa pelanneita pelimiehiä. Tämä tuo Mestikselle uskottavuutta ja uskonkin, että keväällä pelataan taas tiukka karsintasarja.

Vaakakuppi kääntyy kuitenkin tuhlaukseen. Pelien sisäisen dynamiikan ja junioreiden näyttöpaikkojen väheneminen ovat kehitystä väärään suuntaan.

Lätkäjätkä

Torstai on toivoa täynnä...

Rakastan jääkiekkoa. Olen pelannut kiekkoa reilut 10 vuotta aktiivisesti ja nykyään käyn kerran viikossa höntsäilemässä harrastejoukkueessa. Miksi aloitan kirjoittamaan blogia? Uskon, että minulla on annettavaa suomalaiselle jääkiekkokeskustelulle. Pyrin olemaan suorasanainen ja haluan kirjoittaa asioista, jotka puhuttavat minua.

Kotimainen Sm-liiga on pyörähtänyt mukavasti käyntiin. Asiantuntijat povaavat sarjasta taas erittäin tasaista. Alku on ollut hieman yllätyksellinen. Viime kauden mestari JYP on aloittanut todella huonosti. JYP tullee kuitenkin vahvistumaan ainakin ykkössentterin verran, mutta Jarkko Immosen tasoista sentteriä on turha odottaa. Itselleni yllätyksenä on tullut Lukon vahva aloitus, josta kertoo esimerkiksi tämän iltainen 0-5 voitto Jokereiden vieraana Ilmalassa.

Pitäisikö meidän olla huolissamme Sm-liigamme tilasta? Mielestäni ei huolissaan, mutta kuitenkin on pystyttävä kehittämään tuotetta jatkuvasti. Paljon puhuttu aihe on ollut seurojen talous. Totuus on, että Suomessa seurajohtaminen on 90 prosenttisesti puuhastelua. Seurat tarvitsevat johtajia, ketkä pystyvät johtamaan yritystä. Nimenomaan voittoon pyrkivää yritystä. Suomessa yleisömäärät ovat lähellä maksimiaan, sponsorirahat eivät tule kasvamaan eikä tv-sopimuksetkaan tuo miljoonia seurojen kassoihin. Seurajohtajien tulisi miettiä, miten muuten seura voi ansaita rahaa ja pysyä sitä kautta voitollisena yrityksenä.

Kuopiossa KalPa on ottanut askelia oikeaan suuntaan. KalPa on pyörittänyt jo muutaman vuoden huoltoasemaa keskeisellä markkinapaikalla aivan kaupungin keskustassa. Kuluvan syksyn aikana KalPaa on tuotteistettu mm. nakin, limpun ja oluen muodossa. Kestävän menestyksen perusta on vahva talous. Oulun Kärpät on loistava esimerkki. Juha Junno loi puolen Suomen jääkiekkodynastian. Hän loi brändin, jota kannattaa noin puolet Suomen pinta-alasta. Ei paha.

Toisessa ääripäässä on Blues ja Lukko, joista ensimmäisen rahat tuntuvat vihdoin olevan lopussa. Lukon rahat eivät lopukaan ihan heti. Siitä pitää huolen RTK-palvelun menestys. Nämä kaksi seuraa tekivät viime kaudella yhteensä miljoonia euroja tappioita. Jotain on pielessä. Onko näillä seuroilla tarkoitustakaan toimia voitollisesti? Onneksi näihin asioihin on herätty nyt talouskriisin aikana.

Mutta pitää muistaa kuitenkin, mitä lätkä on pohjimmiltaan. Se on loistava peli, jonka pelaamisesta ja seuraamisesta tulee nauttia. Kuten todettua, lätkä on parasta paikan päällä.

No peli on avattu. Eka erä pelattu. Jatkoa mahdollisesti luvassa.

Lätkäjätkä